Eilen oli Ronjan paimennuksen sytyttelyn kolmas ja toistaiseksi viimeinen kerta.

Ilma oli kovin märkä, koska koko päivän oli satanut vettä. Menimme siis sisälle lampolaan ja otimme siellä lampaiden siirtoa karsinasta toiseen. Meni kivasti, vaikka vähän pelkäsin että koira kuumenisi liikaa kun oltiin 4 koirakkoa yhtaikaa suht kapeilla käytävillä ja lampaissa ihan kiinni. Mutta Ronja oli ihan mukavasti. Pari kertaa se murahti lampaille, jotka sen mielestä tunkivat väärään paikkaan, mutta sitten kun mentiin itse hommiin, niin toimi nätisti. Ja malttoi jopa pysyä paikallaan ovivahtina, kun mun piti käydä lukemassa lampaalta korvamerkkejä. 

Sisätreenin jälkeen mentiin ulos ja otettiin pareittain ajoa; toinen koira ajoi ja toinen toimi jarruna. Ronja näytti ajoittain tosi hyvää menoa jarrussa; kääntyi ja peruutti. Mutta sitten kun mä hoputin sitä eteenpäin, se vähensi lampaiden painostusta niin ettei enää meinannut kääntyä ollenkaan lampaita kohti. Mun vika kai(?)

Ajossa sillä oli kova kiire. Ajettiiin lampaita metsässä hiekkateitä ja polkuja pitkin. Ronja oli liinassa, ja veti n.80% koko matkasta, kun sillä olis ollut niin kova kiire. 1 kerran lampaat pääsi hakoteille, kun eteen tuli risteys enkä ollut varma kumpaan suuntaan pitikään mennä, ja sitten lampaat ehtivät "karata" väärään suuntaan. Onneks Kaisan oma koira toimi "kaukosäätimenä" ja palautti lampaat urille. Ja tällä kertaa itsekin näin miten hyvin Ronjalla oli ajossa ajatusta mukana; se ei antanut lampaiden karata vaan itse osasi risteillä niin että lauma pysyi kasassa. Ja lisäksi ei painostanut liikaa; lampaat kulkivat sopivan reippaasti, muttei laukkoja tullut yhtään. Saattoi tietysti olla että märkä ilma jotenkin rauhoitti niiden juoksuhaluja. En tiedä johtuiko jarrukoirasta vai ilmasta vai mistä, mutta joka tapauksessa päästivät Ronjan lähemmäs kuin aiemmin.

Ronja ei ole vielä täysin syttynyt, koska ajoittain se jaksoi kiinnittää huomionsa muuhunkin kuin lampaisiin (kuten esim. niihin papanoihin...) joten jos jatketaan, niin sytyttelyä vielä lisää. Voi olla ettei enää tänä vuonna paimennusta jatketa, mutta ehkäpä vielä joskus myöhemmin.