Tänään Rasmus pääsi ensimmäistä kertaa raunioille. Laura lähti kaveriksi, mentiin siis vaan tutustumaan paikkoihin ilman treenejä.

Today Rasmus visited our training ruins for the first time. He seemed to be easy going and curious, and liked to check the places by himself. See pictures below.

Rasmus oli melko rauhallinen (väsynyt??) ei hötkyillyt, mutta pienen vetoleikin jälkeen selvästi piristyi, ja sitten painelikin jo melko itsenäisesti tutkiskelemaan eri piiloja. Edelleenkään alustat eivät näytä tuottavan ongelmia, mutta muuten kyllä vaikuttaa selvästi rauhallisemmalta (ehkäpä järkevämmältä?) pennulta kuin Ronja. Rasmus tuntuu hieman miettivänkin asioita, eikä säntää suunapäänä eteenpäin (toisin kuin eräs sinivalkoinen bordercollie-tyttö...)

Reipas pentu kuitenkin on, ja kaikki tunnelit ja kaivot ym. kyllä kiinnosti ja oma-aloitteisesti poika niitä lähti tutkimaan. Alla kuvia.

No tää yks liuskan alus ehkä vähän jännitti...mutta eipä kaikki kokeneemmat aikuisetkaan koirat sinne suorilta mene!

Taisteluhalua pennulta löytyy todella mukavasti! Vähän vaikuttaisi siltä, että leikki-/lelupalkkaus olis Rasmuksen juttu. Nameja kyllä syö, mutta ruuankin suhteen on vähän nirso tai ainakin säännöstelee omaa syömistään (syö yleensä vain kerran päivässä kuppinsa kerralla tyhjäksi). Täytyy ehkä alkaa varoivainen painotarkkailu. Vaikka Laura kyllä sanoi että pentu on selvästi jo viikossa kasvanut, itse sitä ei ehkä niin hyvin huomaakaan.

Vahva pentu!

 

Ronjakin oli raunioilla mukana, joten ajattelin ottaa sille yhden helpon maalimiehen =Lauran. Laura meni giljotiiniksi kutsuttuun helppoon piiloon, ja lähetin Ronjan etsimään.

No, parin viikon treenitauko ja levossapidon yritys näkyi: Tyttö lähti kuin ammuttuna ja suoraan kasoille kiipeilemään! Ja mä kun ajattelin, että kyllä se Lauran nopeasti äkkää, en vaan tajunnut tarkistaa oliko tuulensuunta muuttunut! Eipä siinä siltikään mennyt kuin ehkä minuutti kun Laura haukuttiin ulos giljotiinista, mutta vähän jäi mietityttämään miten Ronjan tassu reagoi siihen kiipeilyyn ja juoksemiseen... jää nähtäväksi.

Kiitokset vielä Lauralle hyvästä seurasta, sekä kuvaajana ja maalimiehenä (hyvänä sellaisena) toimimisesta! Ja tervetuloa uudestaankin!

(osa rauniokuvista saattaa siis olla myös Lauran otoksia)

 

Lopuksi vielä kuva hienosta ja osuvasta tuliaisesta, jonka Lari ja Terhi toivat: 

Terhi on siis itse suomentanut k.o. kirjan! Ja takakannen teksti kuuluu:

"Mummi kutsuu Rasmusta toisinaan sätkyukoksi.

Siitä nimestä Rasmus ei kuitenkaan pidä. Sillä ei hän

tahallaan touhota ja huiski ympäriinsä. Mielellään hän

itsekin olisi hiukan rauhallisempi; silloin naapurin kissa

viihtyisi hänen sylissään, eikä hän koko ajan sottaisi

itseään, eikä pehmotiikeri leipoessa

putoaisi taikinakulhoon"

 

Kirja on tehty/kustannettu yhdessä Zelleraun psykoterapeuttisen kasvatusneuvolan johtajan ja Suomen ADHD-liiton kanssa.

"Kirjan lopussa on myös tietoa ja vinkkejä vanhemmille, joilla itsellään on kotona oma pikku ikiliikkuja"

Aika osuva meille, eikö?!