Tässä blogissa on esiintynyt jo pitkän aikaa ongelmia kirjoitusten sekä kuvien näkymisen suhteen, joten toistaiseksi tämä blogi ei ole enää aktiivinen.
Laitan ilmoituksen kun saan aikaiseksi aloittaa uuden blogin, todennäköisesti uudella pohjalla.

Our blog has been problematic for quite a long time now; all the texts and/or pictures do not show up as they should; for this reason this blog is no-longer active.

 

No niin! Pitkästä aikaa taas palaan blogin pariin. Kuten parista edellisestä kirjoituksesta voi päätellä viime vuosi ja vielä alku vuosi oli henkisesti todella rankkaa aikaa koirarintamalla. Ronjan ei-toivottu- suhtautuminen poikaamme oli suuri taakka koko perheelle, ja yksi raskaimmista läpikäymistäni asioista. Mutta tällä tarinalla on onnellinen loppu :

Ronja muutti alkuvuodesta asumaan äitini ja hänen miehensä luo Raumalle! Näin Ronja sai ihanan, rakastavan kodin ja itselleni oli suuri helpotus kun koira sai jäädä sekä itselleni että koiralle tuttujen ihmisten pariin. Ja näin yhteydenpito uuden kodin välillä on myös taattu! :)

Kodinvaihto on sujunut hienosti: Ronja tietysti rakastaa äitiä ja Jaria (kuten teki jo aiemminkin), mutta heidän suhteensa on kehittynyt aivan upeaksi ja Ronja on ottanut heidät omakseen aivan kuten äiti ja Jari ovat ottaneet Ronjan omakseen. Ronjan käytöksessä on tapahtunut selvä muutos: Se ei enää stressaa eikä hötkyilevaan on paljon tasapainoisempi kuin meillä viimeisen vuoden aikana. Nyt todella uskon että päätös oli täysin oikea ja onnistuimme siinä mitä haimme: Koiralle parempaa elämää. 

On ollut ihana nähdä Ronjaa, ja edelleen saan ylitsevuotavat tervehdykset, mutta huomaan myös, että Ronja on asettunut asemaansa uudessa laumassa, eikä ole enää minuun "kytketty". Ronjan suhtautuminen poikaamme Anselmiin on edelleen varautunutta, mutta koska ei ole enää jatkuvassa stressitilassa, osaa tyttö paremmin rentoutua pojan ollessa samassa tilassa (toki aina valvottuina!).

Nyt meille kaikille kuuluu siis hyvää! 

Rasmus (ja samalla minä) on aloittanut jäljestäminen alkeiden opettelun. Nyt ollaan mukana VSPK:n järjestämällä jälkikurssikin, josta haetaan oppia jotta voidaan kotona treeniä jatkaa. Tällä hetkellä näyttää siltä että tässä on meidän tuleva laji! Toiset koirat ovat osoittautuneet sen verran kovaksi häiriöksi, ettei agility tuntunut enää emännästä mielekkäältä (kierrokset nousi liikaa, ja oppimisen taso jäi kevyeksi). Jäljestämisessä suht. rauhallinen tahti ja keskittyminen vaikuttavat sopivan selvästi paremmin meille molemmille; nyt opetellaan rauhallista ja huolellista yhdessä tekemistä ilman sen suurempia kierroksia (kummallakaan). Ehkä sitten myöhemmin voimme palata kokeilemaan vauhdikkaampia/ häiriöllisempiä lajeja.

Lisäksi järjestys sopii myös sen puolesta, että meille on tulossa taas lisää perheenlisäystä eli oma fysiikkani ei kestäisi kovin vauhdikasta lajia tällä hetkellä, ja lisäksi perhe-elämä pienten lasten kanssa tekee omat aikataululliset rajoitukset tavoitteelliselle harrastamiselle. Jälkeä pyritään tekemään min. 1-2 kertaa viikossa, silloin kuin itselle sopii. Rasmus on ihan mukavasti edistynytkin: ollaan nyt siirrytty kolmioihin, jonka perässä on 4-5 askelta ja nämä tuntuvat menevän kerta kerralta paremmin. (huom. Ollaan siis aloitettu ihan alkeista namiruudulla, ja nyt takana 6 harjoituskertaa)

Lisäksi Rasmus kävi luonnetestissä pari viikkoa sitten! Tuomareina olivat Sirkka Lempinen ja Irene Puputti (samat kuin Ronjalla 2 vuotta sitten) ja Rasmus sai tismalleen samat pisteet kuin Ronja: 172, laukausvarma! 

Jopa niin tarkkaan, että joka osiosta tuli samat pisteet!  Rasmuksen tarkemmat pisteet voi siis lukea Ronjan tuloksista kohdasta lokakuu 2010. Toki koirat reagoivat eri tavoin, mutta reaktioiden voimakkuus oli melkoisella sama. Olin positiivisesti yllättynyt useammasta asiasta Rasmuksen suhteen; olen aina pitänyt Rasmusta selvästi Ronjaa herkempänä, niinkuin se osittain olikin, mutta se myös palautui tilanteista mielestäni tosi hyvin (paremmin kuin osasin odottaa). Todella tyytyväinen olen siihen että Rasmus on laukausvarma. Tästä piirteistä kun en ollut varma, toisin kuin Ronjan kohdalla tiesin että koira on tottunut laukauksiin. 

Nyt Rasmus olisi tavallaan aika hyvin jalostuskelpoinen jo paperillakin! Toki itse toivoisin että meillä olisi niitä kisatuloksia jotta "käyttöarvosta" olisi näyttöä, mutta tässä elämäntilanteessa en voi asettaa meille kisatavoitteita lähivuosille. Toivenani olisi että pääsisimme syyttelemään lapsille jotta näkisin myös mahdollisten paimentaipumuksien olemassaolosta näyttöä. 

Rasmuksen jalostuskäyttöä ajatellen ainostaan Rasmuksen pieni koko asettaa rajoituksia. Olin asian tiimoilta yhteydessä rotuyhdistyksen jalostustoimikuntaan ja sain sieltä vain suosituksen käyttää Rasmusta vain minimissään keskikokoisille  nartuille (>49cm) joilla ei ole suvussa tavattu pienikokoisuutta. Muuten Rasmus onkin mielestäni ihan kelpo yksilö rodun jalostusta ajatellen; Hyvät ja terveet, Suomessa vähän käytetyt linjat, näyttelyistä saatu riittävä tulos (ERI), luonnetestattu, terveet silmät, lonkat ja kyynärät, sekä tietysti terve pää ja hyvä luonne  

"Eli kaikki mahdollisesti kiinnostuneet, terveet ja muuten sopivat nartut vain ottamaan yhteyksiä - täällä odottaa yksi varmasti valmis uros ihania neitejä treffeille! (...tosin emännällä on aika tiukka skriinaus siitä ketä saan tapailla...)"

 

Jos jotain "ongelmia " pitäisi mainita, niin itse tietysti toivoisin ettei ottaisi treenitilanteessa (ja lenkilläkin) niin paljon häiriötä toisista koirista, mutta tämän käytöksen suhteen katson kyllä ennemmin peiliin kuin koiran geeneihin  Niin ja ylsi haaste tänä keväänä oli kynsivamma: Rasmukselta lohkesi oikean etutassun vapaasta kynsi pari kuukautta sitten, ja koko kynsi piti kuoria. Tämän(kin) vuoksi oltiin treeni tauolla , mutta nyt kynsi vaikuttaisi olevan jo niin hyvässä kunnossa että kohta päästään taas pyörälenkillekin.

 Taisimme nuolaista ennen kuin tipahti; Ronja tuli meille takaisin keskiviikkona, koska uuden kodin viidestä kissasta kolme arinta stressaantui liikaa. Kissat pelkäsivät ja pakenivat Ronjaa ja pakeneminen aiheutti tietysti saalisviettisessä tytössä sen että alkoi kytätä kissoja. 

Nyt Ronjuliini on siis taas kotona ja mietimme ja arvioimme tilannetta uudelleen.

 Pitkästä aikaa pystyn taas blogin pariin palaamaan.

Meillä on ollut rankkaa aikaa tämä syksy ja alkutalvi; Ronjan suhtautuminen Anselmiin (=poikaamme) ei vain ole parantunut, vaan edelleen Ronja stressasi pojasta ja vaikkei missään vaiheessa olekaan ollut avoimen aggressiivinen, aloimme pelkäämään että jotain saattaisi koiran ja pojan välillä sattua kaikesta varovaisuudestamme huolimatta. Koiranomin ohjeilla tilanne tuntui vähän helpottavan, muttei kuitenkaan riittävästi, ja jouduimme edelleen pitämään Ronjan pääosin erillään pojasta. Koiran jatkuva eristäminen laumasta ei kuitenkaan tuntunut oikealta, koska Ronja on selkeästi seurallinen eläin. Päädyimme siis tähänastisen elämäni vaikeimpaan ratkaisuun: Ronjalle pitäisi etsiä uusi, parempi koti jossa sen ei tarvitsisi turhia stressata. Ajattelimme koiran (sekä poikamme) parasta. 

Tämä oli tietysti pitkällinen prosessi, jossa oli monta vaihetta ja mutkaakin, mutta oikean kodin löytyminen tapahtui lopulta kuin kohtalo: Ronjalle löytyi uusi ihana koti Sauvosta Eeva B:n, berninpaimenkoira-herra Ruun ja 5 kissan luota. Ronja vietti reilu kaksi viikkoa koeajalla Eevan luona, ja ällistyttävän nopeasti otti Eevan omakseen, haki kontaktia ja kuunteli häntä. Kissoihin Ronja ei ole aiemmin totttunut, joten tämä oli haaste, joka on edennyt melko hyvin. Arimpien kissojen suhteen on vielä totuttelemista (ettei lähtisi niitä jahtaaman jos ne pinkaisevat juoksuun) mutta kahden kissan kanssa Ronja tulee jo mainiosti toimeen; yrittää jopa kutsua kissoja kanssaan leikkimään  Kissat eivät ymmärrettävästi ole vielä ottaneet kutsua vastaan. 

Muutenkin Ronja on palautunut omaksi iloiseksi itsekseen, eikä enää vetäydy syrjään, vaan hakee Ruuta (ja kissoja) leikkimään, ja leikkii itsekseenkin. Tätä ei meidän luonamme ole tapahtunut aikoihin, vaan meillä Rasmus oli se joka aina haki Ronjaa leikkimään. Eevan luona Ronja saa ansaitsemaansa huomiota.

Koska kaikki sujui niin hienosti, tällä viikolla teimme päätöksen Ronjan jäämisestä Eevan luo ja nyt Ronja saa viettää ensimmäisen joulunsa uudessa kodissa. 

Niin vaikeaa ja raskasta kuin tämä kaikki on ollutkin, olen todella onnellinen että Ronjalle löytyi hyvä koti, jossa hän viihtyy mainiosti. Ja vaikka vieläkin helposti itkettää, ja kaipaa tyttöä, olen varma että tämä päätös oli kuitenkin oikea...

Suuri kiitos kuuluu Eevalle, joka avasi kotinsa ja sydämensä meidän rakkaalle Ronjallemme. 

Toivomme Ronjalle, Eevalle, Ruulle ja koko kissalaumalle oikein hyvää jatkoa ja pitkää, onnellista elämää yhdessä! Pitäkäämme edelleen tiiviisti yhteyksiä! 

Laitan vielä muutamia mielestäni parhaimpia otoksia Ronjasta vuosien varreelta:

 

Ronja ja edesmennyt Rumba 

Olet Ronja edelleen mun paras tyttö! Sain älyttömästi ihania kokemuksia ja muistoja, ja varmasti opetit minulle enemmän kuin minä koskaan sinulle. Ihana pikku rontti-possuni!  

 

Rasmus myös muuttunut Ronjan lähdön jälkeen. Rasmus on rauhoittunut, eikä enää ole niin yliaktiivisen oloinen kuin aiemmin; ilmeisesti myös se on ollut hieman stressaantunut kodin kireytyneestä ilmapiiristä. Nyt saa olla koko ajan mukana kaikessa perheen touhussa, ja kulkeekin nykyään mukana melkein kaikkialle. Yksinolo on tietysti uusi juttu, ja sitäkin ollaan pikku hiljaa treenailtu ja ihan hyvin näyttää nyt sujuvan. Tietysti Rasmus saa nyt myös lisää huomiota ja aikaa, kun on perheen ainoa "karvainen lapsi". Toiveenani olisi myös tulevan vuoden puolella hakeutua takaisin pelastuskoirahommiin ja aloittaa Rasmuksen kasvattaminen pelastuskoiraksi.

Eilen kävimme Rasmuksen kanssa lonkka- ja kyynärkuvilla. Kennelliittoon lähtivät tulokset:

- Lonkat A/A

-Kyynärät: 0/0

Eli aivan niinkuin toivottiin/odotettiin; terve on! 

Kuvauksessa oli pientä haastetta, kun jätkä ei meinannut uuvahtaa niin millään. Rauhoitetta laitettiin vielä lisääkin, kun Rasmus yritti tokkuraisena juosta alas kuvauspöydältä. Ihme adrenaliini-pakkaus, ja vaikka on niin pienikin (painoi 16,4kg)! Saatiin kyllä kehuja pojan lihaskunnosta, kun lääkäri rauhoitetta pisteli reisilihakseen.  

Lisäsatsi-rauhotteilla Rasmus olikin illalla sitten olikin kovin rauhallista poikaa, ja nukkui koko illan silmät puoliavoimina. Mietin, että josko sitä ainetta laittais vaikka 1/4 ennen agilitytreenejä, niin me oltais varmaan tosi huippuja...  ...en vaan tiedä kumpaan pistettynä se paremmin auttais; koiraan vai omistajaan... 

 ______________________________________________________________________________________________

We have had some very rough times this past fall; Ronja has still been stressed about our son Anselmi, and even though we have had a dog specialist come to our house to give us advice how to deal with it, the situation never got as good as we had hoped it would. So we had to make the hardest desicion ever: We had to find a new home for Ronja.

The desicion was based on the well-being of the dog, and of course we didn't want to take any risks that something bad would happen between Ronja and Anselmi.

The road was long and hard, but we found a superb new home for Ronja. She now lives 38km away, with a lady called Eeva, her bernese mountain dog Ruu and 5 cats. Ronja has addapted to her new home very well and she loves Eeva. We are very lucky to have found such a good home and owner for her! We hope everything goes well, and we'll keep in touch.

Then some more uplifting news:

Rasmus had his hips and elbows checked yesterday: 

- Hips A/A

- Elbows 0/0

So he is as healthy as we expected! 

He is still a small boy, only 16,4 kg, but the vet said that he's in a very good muscular-condition 

Otherwise he seems to be very healthy and happy, so we are happy too! 

Now Rasmus can have more attention at home, being the only dog in the house. I'm hoping to start the search & rescue-trainings with him in 2012. And of course we'll continue with agility, where he is very fast and sometimes a little bit too fast for me, but we are both still learning... 

 

 Viime viikonloppuna olimme Rasmuksen kanssa Ahvenanmaalla Eckerön näyttelyssä. Matkaseurana meillä oli Sara ja Diego; kiitokset molemmille hyvästä seurasta. Pojilla oli silloin tällöin pientä rähistelyä autossa (Rasmus matkusti takapenkillä ja Diego takaosassa), mutta muuten matka meni yllättävän hyvin kahden samanikäisen uroksen kanssa, ottaen vielä huomioon että Rasmuksella on ollut ongelmia toisten koirien kanssa viime aikoina. 

Itse näyttelystä ei erikoisempaa menestystä tullut. Tuomarina toimi Tapio Eerola. Bordercollieita oli yhteensä 17; avoimessa luokassa ei ollut muita uroksia. Rasmuksen esiintymiseen kehässä olin muuten melko tyytyväinen, mutta itse mokasin juoksuttamalla sitä liian hitaasti joten liikkeet olivat huonot. Taisi myös olla vähän väsähtänyt, koska ei seisonut niin "töpäkästi" kuin tavallisesti. 

Kirjallinen arvostelu:

" 2v. oikeat mitasuhteet. Voimakas kallo ja otsapenger. Kauniit silmät & korvat. Purenta ok. Rintakehä ja raajaluusto kevyet. Hieman etuasentoiset & lyhyet etulavat. Melko niukat takakulmaukset. Melko korkea kinner. Lyhyet tehottomat askeleet. Liikkeessä korkea häntä."

Rasmus sai huonoimman laatuarvostelun ikinä: tyydyttävä .

Tuomari vaikutti olevan todella tiukka, ja tiesi tasantarkkaan mitä etsi, mutta ei tainnut sitä näistä koirista löytää, koska nähdäkseni koko rodun edustustosta taisi vain 1 koira saada ERI:n (ja tämä oli Ronjan siskopuoli Indy ) Indystä tuomari ei löytänyt mitään muuta vikaa kuin sen karvattomuuden, joten koska Indy ei ollut hyvässä turkissaan ei sertiä tullut kenellekään. 

Diego sai esiintyi saksanpaimenkoirien kehässä hienosti. Laatuarvosana oli hyvä. 

Pitkän näyttelypäivän jälkeen kulutimme aikaa Saran ystävän Jaanan luona ja poikkesimme myös Ahvenanmaan uudella raunioradalla tutustumassa. Se oli hieno. Rasmuskin pääsi raunioille juoksentelemaan ja oli aivan innoissaan. Ei ole kyllä tällä(kään) koiralla mitään ongelmia alustojen, kiipeämisen tai tunneleiden tms. kanssa!  vauhtia riitti niin ettei kuvista meinannut tulla mitään. Oli kyllä hieno reissu!

Laivamme lähti Maarienhaminasta Helsinkiin klo 23.40, ja kotona olimme sunnuntaina hieman puolen päivän jälkeen. 

 

Muuten ei kuulu erikoisempaa. Olen kokeillut juoksuttaa koiria pyörän kanssa, ja Rasmus ainakin nauttii siitä kovin! Ronja ei ehkä ole niin kovin innoissaan asiasta, mutta hölköttää kuitenkin jotenkin vierellä. Ronja vaan nostaa laukan melko nopeasti (ilmeisesti lonkkien vuoksi?), joten tuskin viitsin sitä kovin paljoa juoksutella. Rasmus sen sijaan tykkää juosta, ja paahtaa mun mielestä tosi kovaa vauhtia ravaten. ...kyllä eilen illalla pyörälenkillä katselin sen menoa ja ihmettelin miten se näyttelykehässä on voinut juostakin niin lyhyillä ja tehottomilla askeleilla... No, ehkäpä pyöräilyllä on positiivisia vaikutuksia myös tähän.

 

Last weekend we travelled to Eckerö dog show. This judge didn't find what he was looking for: only 1 bitch got exellent and he didn't even pick "Best of breed". Rasmus got only "acceptable". This is what he said:

"2 years old. Right proportions. Strong head and forehead. Beautiful eyes and ears. Theeth ok. Light bonestruckture in the chest and the limbs. Headstock(?) little bit front-positioned and short. Pretty meager rear-angulation. Pretty high hamstring. Short, inefficient steps. Tail high in movement."

Rasmus presented himself otherwise well, but I failed to move him too slow and he didn't move as well as he usually does. My fault.  

But otherwise the trip was very nice and Rasmus got to take his first sea trip with a big ship! He was ok with everything on board. We also took a little trip to the new ruins in Ahvenenmaa. Rasmus loved to run a round there! 

 

pictures coming later...