No niin! Pitkästä aikaa taas palaan blogin pariin. Kuten parista edellisestä kirjoituksesta voi päätellä viime vuosi ja vielä alku vuosi oli henkisesti todella rankkaa aikaa koirarintamalla. Ronjan ei-toivottu- suhtautuminen poikaamme oli suuri taakka koko perheelle, ja yksi raskaimmista läpikäymistäni asioista. Mutta tällä tarinalla on onnellinen loppu :

Ronja muutti alkuvuodesta asumaan äitini ja hänen miehensä luo Raumalle! Näin Ronja sai ihanan, rakastavan kodin ja itselleni oli suuri helpotus kun koira sai jäädä sekä itselleni että koiralle tuttujen ihmisten pariin. Ja näin yhteydenpito uuden kodin välillä on myös taattu! :)

Kodinvaihto on sujunut hienosti: Ronja tietysti rakastaa äitiä ja Jaria (kuten teki jo aiemminkin), mutta heidän suhteensa on kehittynyt aivan upeaksi ja Ronja on ottanut heidät omakseen aivan kuten äiti ja Jari ovat ottaneet Ronjan omakseen. Ronjan käytöksessä on tapahtunut selvä muutos: Se ei enää stressaa eikä hötkyilevaan on paljon tasapainoisempi kuin meillä viimeisen vuoden aikana. Nyt todella uskon että päätös oli täysin oikea ja onnistuimme siinä mitä haimme: Koiralle parempaa elämää. 

On ollut ihana nähdä Ronjaa, ja edelleen saan ylitsevuotavat tervehdykset, mutta huomaan myös, että Ronja on asettunut asemaansa uudessa laumassa, eikä ole enää minuun "kytketty". Ronjan suhtautuminen poikaamme Anselmiin on edelleen varautunutta, mutta koska ei ole enää jatkuvassa stressitilassa, osaa tyttö paremmin rentoutua pojan ollessa samassa tilassa (toki aina valvottuina!).

Nyt meille kaikille kuuluu siis hyvää! 

Rasmus (ja samalla minä) on aloittanut jäljestäminen alkeiden opettelun. Nyt ollaan mukana VSPK:n järjestämällä jälkikurssikin, josta haetaan oppia jotta voidaan kotona treeniä jatkaa. Tällä hetkellä näyttää siltä että tässä on meidän tuleva laji! Toiset koirat ovat osoittautuneet sen verran kovaksi häiriöksi, ettei agility tuntunut enää emännästä mielekkäältä (kierrokset nousi liikaa, ja oppimisen taso jäi kevyeksi). Jäljestämisessä suht. rauhallinen tahti ja keskittyminen vaikuttavat sopivan selvästi paremmin meille molemmille; nyt opetellaan rauhallista ja huolellista yhdessä tekemistä ilman sen suurempia kierroksia (kummallakaan). Ehkä sitten myöhemmin voimme palata kokeilemaan vauhdikkaampia/ häiriöllisempiä lajeja.

Lisäksi järjestys sopii myös sen puolesta, että meille on tulossa taas lisää perheenlisäystä eli oma fysiikkani ei kestäisi kovin vauhdikasta lajia tällä hetkellä, ja lisäksi perhe-elämä pienten lasten kanssa tekee omat aikataululliset rajoitukset tavoitteelliselle harrastamiselle. Jälkeä pyritään tekemään min. 1-2 kertaa viikossa, silloin kuin itselle sopii. Rasmus on ihan mukavasti edistynytkin: ollaan nyt siirrytty kolmioihin, jonka perässä on 4-5 askelta ja nämä tuntuvat menevän kerta kerralta paremmin. (huom. Ollaan siis aloitettu ihan alkeista namiruudulla, ja nyt takana 6 harjoituskertaa)

Lisäksi Rasmus kävi luonnetestissä pari viikkoa sitten! Tuomareina olivat Sirkka Lempinen ja Irene Puputti (samat kuin Ronjalla 2 vuotta sitten) ja Rasmus sai tismalleen samat pisteet kuin Ronja: 172, laukausvarma! 

Jopa niin tarkkaan, että joka osiosta tuli samat pisteet!  Rasmuksen tarkemmat pisteet voi siis lukea Ronjan tuloksista kohdasta lokakuu 2010. Toki koirat reagoivat eri tavoin, mutta reaktioiden voimakkuus oli melkoisella sama. Olin positiivisesti yllättynyt useammasta asiasta Rasmuksen suhteen; olen aina pitänyt Rasmusta selvästi Ronjaa herkempänä, niinkuin se osittain olikin, mutta se myös palautui tilanteista mielestäni tosi hyvin (paremmin kuin osasin odottaa). Todella tyytyväinen olen siihen että Rasmus on laukausvarma. Tästä piirteistä kun en ollut varma, toisin kuin Ronjan kohdalla tiesin että koira on tottunut laukauksiin. 

Nyt Rasmus olisi tavallaan aika hyvin jalostuskelpoinen jo paperillakin! Toki itse toivoisin että meillä olisi niitä kisatuloksia jotta "käyttöarvosta" olisi näyttöä, mutta tässä elämäntilanteessa en voi asettaa meille kisatavoitteita lähivuosille. Toivenani olisi että pääsisimme syyttelemään lapsille jotta näkisin myös mahdollisten paimentaipumuksien olemassaolosta näyttöä. 

Rasmuksen jalostuskäyttöä ajatellen ainostaan Rasmuksen pieni koko asettaa rajoituksia. Olin asian tiimoilta yhteydessä rotuyhdistyksen jalostustoimikuntaan ja sain sieltä vain suosituksen käyttää Rasmusta vain minimissään keskikokoisille  nartuille (>49cm) joilla ei ole suvussa tavattu pienikokoisuutta. Muuten Rasmus onkin mielestäni ihan kelpo yksilö rodun jalostusta ajatellen; Hyvät ja terveet, Suomessa vähän käytetyt linjat, näyttelyistä saatu riittävä tulos (ERI), luonnetestattu, terveet silmät, lonkat ja kyynärät, sekä tietysti terve pää ja hyvä luonne  

"Eli kaikki mahdollisesti kiinnostuneet, terveet ja muuten sopivat nartut vain ottamaan yhteyksiä - täällä odottaa yksi varmasti valmis uros ihania neitejä treffeille! (...tosin emännällä on aika tiukka skriinaus siitä ketä saan tapailla...)"

Jos jotain "ongelmia " pitäisi mainita, niin itse tietysti toivoisin ettei ottaisi treenitilanteessa (ja lenkilläkin) niin paljon häiriötä toisista koirista, mutta tämän käytöksen suhteen katson kyllä ennemmin peiliin kuin koiran geeneihin  Niin ja ylsi haaste tänä keväänä oli kynsivamma: Rasmukselta lohkesi oikean etutassun vapaasta kynsi pari kuukautta sitten, ja koko kynsi piti kuoria. Tämän(kin) vuoksi oltiin treeni tauolla , mutta nyt kynsi vaikuttaisi olevan jo niin hyvässä kunnossa että kohta päästään taas pyörälenkillekin.

Nyt Ronjuliini on siis taas kotona ja mietimme ja arvioimme tilannetta uudelleen.

Meillä on ollut rankkaa aikaa tämä syksy ja alkutalvi; Ronjan suhtautuminen Anselmiin (=poikaamme) ei vain ole parantunut, vaan edelleen Ronja stressasi pojasta ja vaikkei missään vaiheessa olekaan ollut avoimen aggressiivinen, aloimme pelkäämään että jotain saattaisi koiran ja pojan välillä sattua kaikesta varovaisuudestamme huolimatta. Koiranomin ohjeilla tilanne tuntui vähän helpottavan, muttei kuitenkaan riittävästi, ja jouduimme edelleen pitämään Ronjan pääosin erillään pojasta. Koiran jatkuva eristäminen laumasta ei kuitenkaan tuntunut oikealta, koska Ronja on selkeästi seurallinen eläin. Päädyimme siis tähänastisen elämäni vaikeimpaan ratkaisuun: Ronjalle pitäisi etsiä uusi, parempi koti jossa sen ei tarvitsisi turhia stressata. Ajattelimme koiran (sekä poikamme) parasta. 

Tämä oli tietysti pitkällinen prosessi, jossa oli monta vaihetta ja mutkaakin, mutta oikean kodin löytyminen tapahtui lopulta kuin kohtalo: Ronjalle löytyi uusi ihana koti Sauvosta Eeva B:n, berninpaimenkoira-herra Ruun ja 5 kissan luota. Ronja vietti reilu kaksi viikkoa koeajalla Eevan luona, ja ällistyttävän nopeasti otti Eevan omakseen, haki kontaktia ja kuunteli häntä. Kissoihin Ronja ei ole aiemmin totttunut, joten tämä oli haaste, joka on edennyt melko hyvin. Arimpien kissojen suhteen on vielä totuttelemista (ettei lähtisi niitä jahtaaman jos ne pinkaisevat juoksuun) mutta kahden kissan kanssa Ronja tulee jo mainiosti toimeen; yrittää jopa kutsua kissoja kanssaan leikkimään  Kissat eivät ymmärrettävästi ole vielä ottaneet kutsua vastaan. 

Muutenkin Ronja on palautunut omaksi iloiseksi itsekseen, eikä enää vetäydy syrjään, vaan hakee Ruuta (ja kissoja) leikkimään, ja leikkii itsekseenkin. Tätä ei meidän luonamme ole tapahtunut aikoihin, vaan meillä Rasmus oli se joka aina haki Ronjaa leikkimään. Eevan luona Ronja saa ansaitsemaansa huomiota.

Koska kaikki sujui niin hienosti, tällä viikolla teimme päätöksen Ronjan jäämisestä Eevan luo ja nyt Ronja saa viettää ensimmäisen joulunsa uudessa kodissa. 

Niin vaikeaa ja raskasta kuin tämä kaikki on ollutkin, olen todella onnellinen että Ronjalle löytyi hyvä koti, jossa hän viihtyy mainiosti. Ja vaikka vieläkin helposti itkettää, ja kaipaa tyttöä, olen varma että tämä päätös oli kuitenkin oikea...

Suuri kiitos kuuluu Eevalle, joka avasi kotinsa ja sydämensä meidän rakkaalle Ronjallemme. 

Toivomme Ronjalle, Eevalle, Ruulle ja koko kissalaumalle oikein hyvää jatkoa ja pitkää, onnellista elämää yhdessä! Pitäkäämme edelleen tiiviisti yhteyksiä! 

Laitan vielä muutamia mielestäni parhaimpia otoksia Ronjasta vuosien varreelta:

Ronja ja edesmennyt Rumba 

Olet Ronja edelleen mun paras tyttö! Sain älyttömästi ihania kokemuksia ja muistoja, ja varmasti opetit minulle enemmän kuin minä koskaan sinulle. Ihana pikku rontti-possuni!  

Rasmus myös muuttunut Ronjan lähdön jälkeen. Rasmus on rauhoittunut, eikä enää ole niin yliaktiivisen oloinen kuin aiemmin; ilmeisesti myös se on ollut hieman stressaantunut kodin kireytyneestä ilmapiiristä. Nyt saa olla koko ajan mukana kaikessa perheen touhussa, ja kulkeekin nykyään mukana melkein kaikkialle. Yksinolo on tietysti uusi juttu, ja sitäkin ollaan pikku hiljaa treenailtu ja ihan hyvin näyttää nyt sujuvan. Tietysti Rasmus saa nyt myös lisää huomiota ja aikaa, kun on perheen ainoa "karvainen lapsi". Toiveenani olisi myös tulevan vuoden puolella hakeutua takaisin pelastuskoirahommiin ja aloittaa Rasmuksen kasvattaminen pelastuskoiraksi.

Eilen kävimme Rasmuksen kanssa lonkka- ja kyynärkuvilla. Kennelliittoon lähtivät tulokset:

- Lonkat A/A

-Kyynärät: 0/0

Eli aivan niinkuin toivottiin/odotettiin; terve on! 

Kuvauksessa oli pientä haastetta, kun jätkä ei meinannut uuvahtaa niin millään. Rauhoitetta laitettiin vielä lisääkin, kun Rasmus yritti tokkuraisena juosta alas kuvauspöydältä. Ihme adrenaliini-pakkaus, ja vaikka on niin pienikin (painoi 16,4kg)! Saatiin kyllä kehuja pojan lihaskunnosta, kun lääkäri rauhoitetta pisteli reisilihakseen.  

Lisäsatsi-rauhotteilla Rasmus olikin illalla sitten olikin kovin rauhallista poikaa, ja nukkui koko illan silmät puoliavoimina. Mietin, että josko sitä ainetta laittais vaikka 1/4 ennen agilitytreenejä, niin me oltais varmaan tosi huippuja...  ...en vaan tiedä kumpaan pistettynä se paremmin auttais; koiraan vai omistajaan... 

 ______________________________________________________________________________________________

We have had some very rough times this past fall; Ronja has still been stressed about our son Anselmi, and even though we have had a dog specialist come to our house to give us advice how to deal with it, the situation never got as good as we had hoped it would. So we had to make the hardest desicion ever: We had to find a new home for Ronja.

The desicion was based on the well-being of the dog, and of course we didn't want to take any risks that something bad would happen between Ronja and Anselmi.

The road was long and hard, but we found a superb new home for Ronja. She now lives 38km away, with a lady called Eeva, her bernese mountain dog Ruu and 5 cats. Ronja has addapted to her new home very well and she loves Eeva. We are very lucky to have found such a good home and owner for her! We hope everything goes well, and we'll keep in touch.

Then some more uplifting news:

Rasmus had his hips and elbows checked yesterday: 

- Hips A/A

- Elbows 0/0

So he is as healthy as we expected! 

He is still a small boy, only 16,4 kg, but the vet said that he's in a very good muscular-condition 

Otherwise he seems to be very healthy and happy, so we are happy too! 

Now Rasmus can have more attention at home, being the only dog in the house. I'm hoping to start the search & rescue-trainings with him in 2012. And of course we'll continue with agility, where he is very fast and sometimes a little bit too fast for me, but we are both still learning... 

Itse näyttelystä ei erikoisempaa menestystä tullut. Tuomarina toimi Tapio Eerola. Bordercollieita oli yhteensä 17; avoimessa luokassa ei ollut muita uroksia. Rasmuksen esiintymiseen kehässä olin muuten melko tyytyväinen, mutta itse mokasin juoksuttamalla sitä liian hitaasti joten liikkeet olivat huonot. Taisi myös olla vähän väsähtänyt, koska ei seisonut niin "töpäkästi" kuin tavallisesti. 

Kirjallinen arvostelu:

" 2v. oikeat mitasuhteet. Voimakas kallo ja otsapenger. Kauniit silmät & korvat. Purenta ok. Rintakehä ja raajaluusto kevyet. Hieman etuasentoiset & lyhyet etulavat. Melko niukat takakulmaukset. Melko korkea kinner. Lyhyet tehottomat askeleet. Liikkeessä korkea häntä."

Rasmus sai huonoimman laatuarvostelun ikinä: tyydyttävä .

Tuomari vaikutti olevan todella tiukka, ja tiesi tasantarkkaan mitä etsi, mutta ei tainnut sitä näistä koirista löytää, koska nähdäkseni koko rodun edustustosta taisi vain 1 koira saada ERI:n (ja tämä oli Ronjan siskopuoli Indy ) Indystä tuomari ei löytänyt mitään muuta vikaa kuin sen karvattomuuden, joten koska Indy ei ollut hyvässä turkissaan ei sertiä tullut kenellekään. 

Diego sai esiintyi saksanpaimenkoirien kehässä hienosti. Laatuarvosana oli hyvä. 

Pitkän näyttelypäivän jälkeen kulutimme aikaa Saran ystävän Jaanan luona ja poikkesimme myös Ahvenanmaan uudella raunioradalla tutustumassa. Se oli hieno. Rasmuskin pääsi raunioille juoksentelemaan ja oli aivan innoissaan. Ei ole kyllä tällä(kään) koiralla mitään ongelmia alustojen, kiipeämisen tai tunneleiden tms. kanssa!  vauhtia riitti niin ettei kuvista meinannut tulla mitään. Oli kyllä hieno reissu!

Laivamme lähti Maarienhaminasta Helsinkiin klo 23.40, ja kotona olimme sunnuntaina hieman puolen päivän jälkeen. 

Muuten ei kuulu erikoisempaa. Olen kokeillut juoksuttaa koiria pyörän kanssa, ja Rasmus ainakin nauttii siitä kovin! Ronja ei ehkä ole niin kovin innoissaan asiasta, mutta hölköttää kuitenkin jotenkin vierellä. Ronja vaan nostaa laukan melko nopeasti (ilmeisesti lonkkien vuoksi?), joten tuskin viitsin sitä kovin paljoa juoksutella. Rasmus sen sijaan tykkää juosta, ja paahtaa mun mielestä tosi kovaa vauhtia ravaten. ...kyllä eilen illalla pyörälenkillä katselin sen menoa ja ihmettelin miten se näyttelykehässä on voinut juostakin niin lyhyillä ja tehottomilla askeleilla... No, ehkäpä pyöräilyllä on positiivisia vaikutuksia myös tähän.

Last weekend we travelled to Eckerö dog show. This judge didn't find what he was looking for: only 1 bitch got exellent and he didn't even pick "Best of breed". Rasmus got only "acceptable". This is what he said:

"2 years old. Right proportions. Strong head and forehead. Beautiful eyes and ears. Theeth ok. Light bonestruckture in the chest and the limbs. Headstock(?) little bit front-positioned and short. Pretty meager rear-angulation. Pretty high hamstring. Short, inefficient steps. Tail high in movement."

Rasmus presented himself otherwise well, but I failed to move him too slow and he didn't move as well as he usually does. My fault.  

But otherwise the trip was very nice and Rasmus got to take his first sea trip with a big ship! He was ok with everything on board. We also took a little trip to the new ruins in Ahvenenmaa. Rasmus loved to run a round there! 

pictures coming later...

Ilma oli kovin märkä, koska koko päivän oli satanut vettä. Menimme siis sisälle lampolaan ja otimme siellä lampaiden siirtoa karsinasta toiseen. Meni kivasti, vaikka vähän pelkäsin että koira kuumenisi liikaa kun oltiin 4 koirakkoa yhtaikaa suht kapeilla käytävillä ja lampaissa ihan kiinni. Mutta Ronja oli ihan mukavasti. Pari kertaa se murahti lampaille, jotka sen mielestä tunkivat väärään paikkaan, mutta sitten kun mentiin itse hommiin, niin toimi nätisti. Ja malttoi jopa pysyä paikallaan ovivahtina, kun mun piti käydä lukemassa lampaalta korvamerkkejä. 

Sisätreenin jälkeen mentiin ulos ja otettiin pareittain ajoa; toinen koira ajoi ja toinen toimi jarruna. Ronja näytti ajoittain tosi hyvää menoa jarrussa; kääntyi ja peruutti. Mutta sitten kun mä hoputin sitä eteenpäin, se vähensi lampaiden painostusta niin ettei enää meinannut kääntyä ollenkaan lampaita kohti. Mun vika kai(?)

Ajossa sillä oli kova kiire. Ajettiiin lampaita metsässä hiekkateitä ja polkuja pitkin. Ronja oli liinassa, ja veti n.80% koko matkasta, kun sillä olis ollut niin kova kiire. 1 kerran lampaat pääsi hakoteille, kun eteen tuli risteys enkä ollut varma kumpaan suuntaan pitikään mennä, ja sitten lampaat ehtivät "karata" väärään suuntaan. Onneks Kaisan oma koira toimi "kaukosäätimenä" ja palautti lampaat urille. Ja tällä kertaa itsekin näin miten hyvin Ronjalla oli ajossa ajatusta mukana; se ei antanut lampaiden karata vaan itse osasi risteillä niin että lauma pysyi kasassa. Ja lisäksi ei painostanut liikaa; lampaat kulkivat sopivan reippaasti, muttei laukkoja tullut yhtään. Saattoi tietysti olla että märkä ilma jotenkin rauhoitti niiden juoksuhaluja. En tiedä johtuiko jarrukoirasta vai ilmasta vai mistä, mutta joka tapauksessa päästivät Ronjan lähemmäs kuin aiemmin.

Ronja ei ole vielä täysin syttynyt, koska ajoittain se jaksoi kiinnittää huomionsa muuhunkin kuin lampaisiin (kuten esim. niihin papanoihin...) joten jos jatketaan, niin sytyttelyä vielä lisää. Voi olla ettei enää tänä vuonna paimennusta jatketa, mutta ehkäpä vielä joskus myöhemmin.

Ronjalla ei vielä kantti riittänyt ahtaaseen väliin menemiseen ja siksi mun piti auttaa se lampaiden ja aidan väliin. Ja alussa tyttö söi vieläkin sitä lampaan kakkaa ihan kiitettävästi, kun ei ihan tiennyt mitä häneltä odotettiin. Mutta innokkaasti oli hommissa mukana, vaikkei se ajatus paimentamisesta aina ihan osunut kohdilleen. Kaisakin totesi, että ajoittain kun Ronjalla iski paimennusvietti kunnolla päälle; vietti vei mennessään -> ajatusta ei ollut ja tyttö paimensi ihan vain "itselleen", eli ajoi lampaat vastakkaiselle aidalle ja piti siinä paikallaan. "Kun eihän sitä nyt pieni bordercollie-tyttö voi tunkea itseään aidan ja lampaiden väliin..." Oli paljon helpompaa olla emännän ja Kaisan kanssa samalla puolella ja pitää villaiset aloillaan. 

No, katsotaan mitä ensi kerta tuo tullessaan, josko tuo saisi lisää itsevarmuutta tehdäkseen töitä vähän itsekseenkin, ettei tarvitse mamin olla koko ajan auttelemassa. Legopalikoita siis vielä etsitään. Mutta etsiessäkin on kivaa! Ronjan kanssa on kyllä niiiiin kiva tehdä töitä! Ja kotonakin käytös tuntuu parantuneen huimasti; mm. remmissä rähisemistä ei ole nähty moneen viikkoon  

Rasmus = work in progress... 

Rasmus has now started to train agility. He seems to like it very much. ...but not enough for him so that he wouldn't be distracted by the other males in the group.  His hormones are now going wild, and he tries to shw off in front of other dogs. I have decided to put him back in the car if he tries to pick a fight or something like that.  Hopefully that'll teach him how to behave.

Ronja got to try herding yesterday for the very first time. (And so did I too) She was very exited about it, and needed a little guidance so that she wouldn't jump towards the sheep, but time to time we got to see glipses of herding! And little bit "the eye" too!  Below you can see some photos of our first herding. (In the lower pictures Ronja is with the instructor.)

Rasmus on nyt aloittanut agilityn. Kaksi kertaa ollaan käyty ja Rasmus tykkää hommasta. Valitettavasti ei kuitenkaan niin paljon etteivät muut koirat aiheuttaisi häirilötä; tuntuu että nyt ne hormonit vasta ovat lykänneet uhoamisvaihteen kunnolla silmään. Täytyy nyt yrittää pitää tiukkaa linjaa siinä, että hallilla tehdään eikä yritetä ottaa mittaa siitä kuka on kovin äijä nuorten urosten kesken. Viime kerralla päätin, että Rasmus lähtee heti autoon istumaan, jos yrittää kähytä muiden kanssa. Toivottavasti tämä tehoaa, koska meillä on varattu treenipaikka vuodeksi eteenpäin ja on sääli jos tuo jäbä istuu autossa suurimman osan ajasta... 

Ronja puolestaan kävi eilen elämänsä ensimmäisen kerran lampailla sytyttelemässä. Ja omistaja myös. Ronja oli aivan innoissaan kun pääsi tekemään jotain uutta, mutta kun päästiin lammasaitaukselle kierrokset nousivat jo niin, että kiinni sai remmistä pidellä. Vähän niinkuin epäilinkin; Ronja kuumeni liikaa ja yritti välillä syöksähdellä turhan rajusti lampaita kohti. Kouluttajalta sain avuksi pitkän kepin joka päässä oli muovipullo; tällä välineellä sain estettyä koiran syöksähdykset ja vähän rauhoitettua menoa. Ja sitten me saatiin jo puolet pyöröaitauksesta ajettua melko nätistikin. Ja hyviä välähdyksiä "silmän"käytöstäkin näkyi.

Toisella kierroksella Ronja sitten jo väsähtikin niin että loppupuolella keskittyi enemmän syömään lampaan kakkaa kuin itse painennettaviin.  Mutta tästä on hyvä jatkaa. Ohjaajalla on kyllä paljon opittavaa tästä(kin) lajista. Niin kuin kouluttajamme totesi: Koirilta pyritään nostamaan esiin geeneissä (mahdollisesti) kulkeva luontainen taipumus paimentamiseen ja opetettava ne käyttämään sitä oikein, mutta ohjaajilla on vielä enemmän opeteltavaa, koska harva meistä on syntynyt lampuringeenit perimässään 

Alla pari kuvaa paimennuksesta. Alemmissa kuvissa Ronja on kouluttajan kanssa.

"Hmm... MItäs noi on..."

Kouluttaja näyttää mallia:

Ja sehän näyttää melkein paimennukselta!  :

Kivaa oli!

Ronjan kanssa on kyllä niin kiva tehdä töitä, kun se on aina valmis ja tuntui nytkin keskittyvän muhun ja itse tekemiseen. Tuntui melkein oudolta, kun toiset koirat eivät sitä kiinnostaneet /häirinneet, kun on Rasmuksen agitreeneissä tottunut siihen että koko ajan saa olla jostain ojentamassa koiraa. Eiköhän tuo Rasmuskin tuosta ajan myötä viimeistään tasoitu. Ja toki jos rakentelliisesti ei ole täysin terve, niin sitten Rasmus leikataan, niin että hormonit tai paremminkin niiden puute antaa mahdollisuuden ottaa iisimmin.

Lomalla touhusimme paljon kaikenlaista; mökkeilimme, kyläilimme, kävimme mustikassa ja kalastamassa ym. ym. Koirat olivat mukana aina kun mahdollista. Ronja ja Rasmus olivat mukana useammalla mökillä, saaristossa, mustikkametsässä, ym. 

Karvakorvat saivat nauttia vapaudesta, merestä, uimisesta ja veneilystä. Rasmuskin pääsi ensimmäistä kertaa veneilemään, ja vaikutti tykkäävän hommasta. Aluksi veneeseen hyppääminen vähän jännitti, mutta veneessä rauhoittui melko nopeasti ja työnsi kuonoaan vastatuuleen saadakseen kuonoonsa kaikki ihana meri-ilman mukana tulevat hajut. Ronja tiesi jo homman nimen, ja siitä sai jopa pitää hieman kiinni, ettei liian rohkeasti mennyt reunalle tuoksuja haistelemaan... 

Kesä ollaan oltu nyt treenitauolla, ja nyt on jo uudet kuviot suunniteltu: Ronja on ilmoitettu paimennuskurssille (jee!) ja Rasmus aloittaa ensi viikolla agilityn. Uudet lajit siis molemmille. Katsotaan miten hommat toimii.

Lisäksi meillä kävi koiranomi kesäloman aikana katsastamassa meidän laumaa. Ronja kun ei vieläkään oikein osaa rentoutua meidän pojan seurassa.  Tämän stressin vuoksi(?) tuntuu että kaikki muukin ns. häiriökäytös on pahentunut. Saimme Hanna Hautamäeltä hyviä vinkkejä laumäjärjestyksen vahvistamiseen, koirien lisäaktivoimiseen ja hallintaan, ym. Tällä hetkellä olen toiveikas, että Ronjan epävarmuus Anselmia kohtaan alkaisi hellittää, mutten vielä uskalla huokaista. Muutamia kertoja on siis poikaa jo varoitellut murahtamalla, kun poika on lähestynyt häntä. Toisaalta ei ole poikaa kohtaan mitenkään aggressiivinen; itse niin halutessaan voi lähestyä poikaa, ja jopa nuolla häntä heiluen. Mutta koska Anselmi on vielä liian pieni ymmärtämään koiraa, en voi luottaa hetkeksikään... Onneksi Ronja itsekin pysyttelee lähinnä pois pojan ulottuvilta. (Paitsi pojan ruokailun aikaan olisi mielellään tarkastelemassa syöttötuolin alustat )

Toivottavasti tämä uusi paimenura on oikeaa hommaa Ronjalle, josko se toisi lisää rentoutta tyttöön.

Alla kuvia kesälomalta.

 ___________________________________________________________________________________________

Our summer vacation is now over. Holiday went by fast as usual. Rasmus had his first ride with a bigger boat, and he loved it 

Ronja is starting her herding "career" next month and Rasmus is going to start agility next week. 

Pictures from our summer holiday below:

Ronja raunioradalla/ Ronja at the ruins

Ronja and Rasmus at my fathers island in the archipelago:

Ja vieläpä hyvin! Aikaa meni vähän yli 6 minuuttia (max. aika 15min) ja 3 maalimiestä löytyi melkoisen helposti. Tottelevaisuudessa seuraaminen oli melko kamalan näköistä, ja sitten Ronjan piti vielä käydä tarkistamassa se pyssynainen kesken alueelle siirtymistä(?!?) Onneksi testaaja ei katsonut asiaa pahaksikaan virheeksi. Ronja näytti ihan siltä, että "tuolla on jo yksi!" mut palasi onneksi hyvin takaisin viereen, kun tajusi erehtyneensä...

Paikallamakuu oli ihan nappisuoritus. Hallittavuus tehtäväalueella oli hyvä; Ronja otti ohjaukset tosi hyvin, ja pysäytys toimi  Testaaja tosin huomautti, että Ronja on selvästi ääniherkkä ja reagoi paukkeeseen, vaikkakaan ei siis työntekoaan keskeytä. Saman huomasin, ja olihan sitä ilmassa jo edellisessä rauniokokeessa; koiran jännitys kasvaa joka laukauksella. Mutta onneksi toimintakyky säilyi. Tosin onhan pieni mahdollisuus, että tämä "ominaisuus" pahenee iän myötä ja vaikea sanoa voiko tätä edes ns. "pois-opettaa" koska voi olla niin sisäänrakennettu juttu. Täytyy siis jatkossakin suorittaa kokeet mahdollisimman nopeasti, niin ei tule montaa laukausta 

Oli myös hienoa saada tällä kertaa ohjaajana kiitosta. Osasin testaajan mukaan antaa koiralle hyvin tilaa työskennellä, ja tästä myös erillinen kirjallinen maininta  Lisäksi etsintäsuunnitelmakin meni tällä kertaa nappiin. Jee!

Tähän olikin sitten hyvä lopettaa meidän pelastuskoiratouhut toistaiseksi. 

Nyt lähdetään vähäksi aikaa haistelemaan uusia tuulia, koska vapaa-ajan puute pakottaa treenaamaan molempia koiria samana päivänä, ja VSPK:lla ei tällä hetkellä ollut mahdollisuutta myöntää erikoislupaa ottaa Rasmusta jo mukaan treeneihin, koska hälykoiria on tällä hetkellä niin vähän... (ei ehkä tällä selityksellä täysin koko kuvio avaudu, mutta syyt on selvät sekä mulla että yhdistyksellä) Pelastushommat eivät kyllä tähän meiltä jää, palataan asiaan kun treenipäiviä saadaan lisää.

Nyt varmaan otetaan vähän kesälomaa ja sitten katsotaan millä lajilla/lajeilla syksymmällä jatketaan!